Pöytyä parempi kotiutuskilpailun jälkeen
Täpötäysi Laserkeskus Areena, 809 katsojaa, sai todistaa tiukkaa paikallisderbyä. Pöytyä oli lopulta parempi kotiutuskilpailun jälkeen 1-2 (1-2, 4-0, 1-2).
Jyske aloitti ottelun totutun vahvasti ja rakenteli heti ensimmäisessä vuorossa palottoman ajolähdön. Kotiutukset eivät kuitenkaan onnistuneet. Ottelu eteni juoksuttomassa tilanteessa kolmanteen vuoropariin asti, kunnes Nea Tuikka kotiutti Anna Suomisen. Pöytyä tasoitti kuitenkin pelin kolmannen lopettavallaan Maria Sveholmin lyödessä kotiin Alina Rosendahlin. Neljännessä vuorossa Jyske rakenteli jälleen palottoman ajolähdön, mutta se ei tuottanut juoksuja. Pöytyä ratkaisi jaksovoiton omalla lopettavallaan Julia Ruohon välilyönnillä.
Toisen jakson Jyske aloitti räväkästi. Ensin ulkopelissä Pöytyälle ei annettu edes ykköstilannetta ja omalla ensimmäisen vuoroparin sisävuorolla alkoi tulla juoksuja. Suominen löi ensimmäisellä lyönnillään koppareiden yli ja kiersi kunnarin. Heti perään Iida Mäki kotiutti sekä Suomisen että Enni Paateron. Toisessa vuoroparissa Tuikka lisäsi Jyskeen johdon 4-0:aan kotiuttamalla Iida Lastaman. Kun Jyskeen ulkopeli piti Pöytyän nollilla, voitti Jyske toisen jakson.
Kotiutuskilpailussa Jyske aloitti sisällä ja sai vai yhden juoksun Odessa Rinteelän kotiutuksella. Pöytyä onnistui kahdesti ja vei näin ottelun voiton sekä sarjapisteet 1-2.
”Huikea tunnelma ja kiitos ennätysyleisölle. Ensimmäisen jakson häviö harmittaa, sillä se oli meillä hyvin hallussa. Kotiutukset olivat tänään pikkaisen laaduttomia koko joukkueella”, kiteytti ottelun Jyskeen pelinjohtaja Sami Mäki.
Jyske nousi pisteen myötä tasapisteisiin 10 sijalla olevan Vaasan Mailattarien kanssa. Seuraavaksi on edessä pieni tauko peleistä ennen runkosarjan tiukkaa loppurutistusta. Jyskeen seuraava ottelu on 25.7. Raumalla ja sunnuntaina 27.7. Laserkeskus Areenalle saapuu Pesäkarhut Porista.
Pelaajahaastattelu Anna Suominen
Ella Jalavan kuvia ottelusta @ellajalava.sportsphotography