Mäki ja Koski summaavat alkukauden

Jyskeen naisten Superpesisjoukkue on nyt pelannut kahdeksan ottelua, mikä vastaa noin kolmasosaa runkosarjasta. Pelinjohtajat Sami Mäki ja Eemil Koski arvioivat alkukautta seuraavasti: 

Kauden alku

“Kausi lähti todella hyvin käyntiin. Pelasimme Pesäkarhuja ja Roihuttaria vastaan todella hyvää ulkopeliä: emme antaneet räpylästä turhia tilanteita ja teimme palon paikoista palot. Roihu-pelissä onnistuttiin hyvin myös kotiutuksissa. Sen jälkeen on ollut vähän mollivoittoisempaa, mutta on huomioitavaa, että olemme kohdanneet alkukaudesta vain kovia joukkueita“, Mäki tiivistää 

Ella Jalavan ikuistamia hetkiä, @ellajalava.sportsphotography

“Kirittäret-peleistä meidän olisi pitänyt pystyä ottamaan pisteitä, mutta emme olleet parhaimmillamme, mikä oli selvä pettymys. Kokonaisuutena alkukausi on kuitenkin ollut varovaisen positiivinen: vaikka emme olekaan saavuttaneet asettamiamme pistetavoitteita, pelillinen ilme on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut hyvä ja tilanteita olemme saaneet hyvin”, Mäki jatkaa. 

“Yksittäisenä onnistumisena voidaan nostaa esiin ottelu Roihuttaria vastaan. Siinä olimme hyviä sekä sisä- että ulkopelissä ja saimme myös kotiyleisön hienosti mukaan. Sen jälkeen yleisöä onkin ollut mukavasti paikalla. Ulkopeli on ollut meillä vahvaa, lukuun ottamatta muutamia vuoroja, joissa taso on hetkellisesti notkahtanut. Näkisin, että ulkopeli on osa-alue, jossa olemme onnistuneet parhaiten, etenkin nolla- ja takatilanteen puolustamisessa”, Koski arvioi. 

Kehityskohteet

Joukkueella on myös paljon kehitettäviä asioita, joihin heidän täytyy erityisesti keskittyä jatkoa ajatellen: 

“Kehitettävää on erityisesti kotiutuksissa sekä jatkumon turvaamisessa. Tilanteita olemme saaneet viime vuoteen verrattuna selvästi enemmän, mutta kotiuttaminen on tökkinyt. Nyt panostammekin harjoittelussa kotiutuksiin ja toivon mukaan sitä kautta kotiuttajat saisivat onnistumisia myös peleissä”, Mäki pohtii. 

“Peli-ilme on vaihdellut alkukauden aikana. Ensimmäisissä peleissä ilme oli hyvä, mutta sen jälkeen tapahtui muutaman pelin notkahdus. Erityisesti kotipeli Kirittäriä vastaan oli kaikin puolin huono esitys, mutta toisaalta se toimi tietynlaisena herätyksenä joukkueelle. Sen jälkeen peli-ilme onkin parantunut, ja etenkin viimeisimmässä kotipelissä Mansea vastaan ilme oli oikein hyvä, vaikka vastus oli kova”, Koski lisää. 

“Kyllähän se on selvää, että pisteitä tarvitaan. Olemme pelanneet tiukkoja jaksoja, mutta emme ole pystyneet kääntää niitä itsellemme. Ulkopeli on pitänyt meidät peleissä mukana, mutta sisäpelissä tarvitaan enemmän onnistumisia. Meidän on kyettävä tekemään enemmän juoksuja, jotta jaksovoittojen todennäköisyys kasvaa. Tavoitteena on voittaa yksittäisiä tilanteita ja sitä kautta kääntää jaksot ja ottelut eduksemme”, Mäki toteaa. 

Ella Jalavan ikuistamia hetkiä, @ellajalava.sportsphotography

Kohti Munamarkkinaottelua

Munamarkkinaottelua odotetaan jo kovasti: 

“Runkosarjan yksi kiihkeimpiä otteluita odotettavissa. Munamarkkinaottelu on muodostunut täällä jo perinteeksi, jossa pääsemme pelaamaan äänekkään kotiyleisön edessä. Ja mikäs sen mukavampaa, että vastaan asettuu sarjanousija Oulun Lippo, joka on viime aikoina pelannut varsin pirteää peliä. Odotukset ovat todella kovat ja odotan kiihkeää ja tunteikasta ottelua”, Mäki intoilee. 

Myös Eemil Koski on samoilla linjoilla: 

“Viime vuoden kotiotteluiden hyvä meininki sai alkunsa munamarkkinaottelusta Kirittäriä vastaan. Tämä peli on ensimmäinen neljästä Oulua vastaan, joten tärkeitä pisteitä on siis jaossa. Samoilla ajatuksilla kuin Sami, odotan kiihkeää ja toivottavasti vauhdikasta ottelua.” 

Jyskeen seuraava kotiottelu on siis munamarkkinapeli, joka pelataan lauantaina 13.6. klo 15 Laserkeskus Areenalla. Tervetuloa seuraamaan joukkueen otteita sekä nauttimaan viihdyttävästä pesäpallosta Laitila Festivaalien yhteydessä! Liput ennakkoon Ticketmastersista.