Jyske vierasvoittoon Hyvinkäällä!

Jyske haki voiton ja tärkeät kaksi pistettä Hyvinkäältä lukemin 0-1 (1-1, 2-7).

Ensimmäisen jakson avausvuorossa Jyske siirtyi 1-0 johtoon Iida Mäen kotiuttaessa Anna Suomisen Tahkon ulkokentän avustuksella. Tahko tasoitti jakson kolmannessa vuoroparissa Matleena Rätön 3-jatkeen lyönnillä. Enempää juoksuja ei ensimmäisellä jaksolla nähty ja jakso päättyi tasan 1-1.

Jyske teki toisen jakson kahteen ensimmäiseen vuoropariin kaksi juoksua Nea Tuikan ja Odessa Rinteelän lyönneillä. Tahko kavensi toisen vuoroparin tasoittavalla tilanteeksi 1-2 harhaheiton turvin. Kolmannen vuoroparin aloittavalla Johanna Karjanlahti löi 0-tilanteessa takaa läpi kunnarin arvoisesti ja aloitti Jyskeen juoksujuhlat. Ida Mäenpää jatkoi juoksujen tehtailua kotiuttamalla Karjanlahden, Tuikka Milla Hakomäen ja Rinteelä Suomisen Jyskeen siirtyessä 1-6 johtoon. Hyvinkää kavensi omalla kolmannen tasoittavalla vuorolla pelin 2-6:een, mutta Rinteelä sinetöi jakson loppulukemat 2-7 merkatulla välilyönnillä neljännessä vuoroparissa. Neljännen tasoittavalla Jyskeen ulkokenttä oli rautaa, eikä antanut Tahkolle enää mahdollisuuksia kavennusjuoksuihin.

Jyske on parantanut merkittävästi peliään alkukauden jälkeen. Edellisistä kuudesta ottelusta Jyske on saalistanut yhteensä 8 pistettä, ja vain yhdessä pelissä se on jäänyt ilman pisteitä ja jaksovoittoa. Parantuneen pelin taustalla on merkittävä kehitys ulkopelissä. Joukkue on päästänyt edellisessä kuudessa ottelussa vain 28 juoksua, mikä on merkittävä muutos alkukauteen.

Joukkueen pelit jatkuvat keskiviikkona Tampereella Manse PP:tä vastaan. Ensi viikon sunnuntaina 13.7. Laitilassa on vuorossa sarjasijoitusten kannalta kihelmöivä paikallisottelu, kun Laserkeskus Areenalle saapuu Pöytyän Urheilijat. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 17.

Ottelun tilastot

Pelaajahaastattelu Johanna Karjanlahti