Jyske kaatoi Roihuttaret

Jyske otti toisen peräkkäisen voiton kaatamalla Roihuttaret kotiutuskilpailun jälkeen 2-1 (2-1, 1-2, 3-2).

Jyskeen parantunut ulkopeli antoi taas mahdollisuuden voittoon ja tällä kertaa se myös käytettiin. Ensimmäisellä jaksolla Jyskeen ei tarvinnut itse lyödä juoksuja, vaan jaksovoitto tuli kahden harhaheiton turvin.

Toisella jaksolla Roihuttaret oli niukasti parempi. Sateinen keli vei myös parhaimman terän sisäpeliltä ja juoksut jäivät vähäiseksi.

Kotiutuskisassa ensimmäiset viisi paria toivat molemmille yhdet juoksut, samoin toinen kotiutuskisa. Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta kolmannessa kotiutuskisassa Jyskeen jättäessä ensin Roihuttaret nollille omassa ulkovuorossaan ja ratkaisten omassa sisävuorossaan ottelun heti ensimmäisessä parissa.

”Ollaan tyytyväisiä tärkeisiin kahteen pisteeseen, mutta sisäpeli kaipaa edelleen peräkkäisiä onnistumisia”, tiivisti ottelun pelinjohtaja Sami Mäki.

Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuus

Pelaajahaastattelu Odessa Rinteelä

Tunnelmia ottelusta Ella Jalavan ikuistamana @ellajalava.sportsphotography