Historiallinen kotiavaus

Laitilassa koetaan historiaa keskiviikkona, kun uudistetulla Laserkeskus Areenalla pelataan kautta aikain ensimmäinen Superpesisottelu. Klo 18 alkavassa Naisten Superpesiksen ottelussa Jyske kohtaa hallitsevan suomenmestarin Manse PP:n Tampereelta.

Jyske aloitti kautensa viime keskiviikkona riemuisasti voittamalla Pöytyän Urheilijat. Viikonlopun Itä-Suomeen suuntautuneelta vierastuplalta ei pisteitä herunut, vaikka Joensuussa sunnuntaina pelatun ottelun ensimmäinen jakso tarjosi siihen mahdollisuuden. Kauden aloitus kolmella vierasottelulla oli Jyskeellä toiveena otteluohjelmaa laadittaessa, sillä seura halusi varautua uuden tekonurmen asentamisen pieneen pitkittymiseen.

Uuden tekonurmen lisäksi Laserkeskus Areena on saanut myös uuden katetun n.300 henkilöä vetävän pääkatsomon, joten pesäpallo-otteluiden seuraaminen on entistä mielekkäämpää. Lisäksi vanhojen katsomoiden istuinkorkeus on muutettu paremmin soveltuvaksi ja pintalaudoitus on uusittu. Vielä viime hetkillä valmistui 2-puolelle aurinkoterassi anniskelualueeksi.

”Paljon uutta on rakennettu, ja vielä viimeisiä valmisteluja tehdään aivan keskiviikolle asti. Otetaan uudistuneista olosuhteista paras mahdollinen irti ja pyritään rakentamaan toimiva ottelutapahtuma kaikenikäisille,” toteaa Jyskepesiksen toimitusjohtaja Timo Lamminen.

Odotuksissa on, että korkeimman sarjatason ottelutapahtuma vetää myös väkeä katsomoon. Naisten Superpesis on seuratuin naisten palloilusarja. Viime kaudella sarjaa seurasi paikan päällä 674 katsojaa/ottelu. Laserkeskus Areenalle mahtuu paikalle tuotavien siirtokatsomoiden myötä yli 800 katsojaa.

”Uusi pääkatsomo tuotiin lähelle kotipesää, jotta tunnelma tiivistyy ja katsojat pääsevät lähelle peliä. Samalla siirsimme myös vanhoja katsomoita paremmille paikoille,” kertoo Lamminen.

Aiemmin Laserkeskus Areenalla vierailleet katsojat kokevat myös muutoksia kentälle saapumiseen. Ottelutapahtumien ensisijaisina parkkipaikkoina käytetään Jäähallin ja Finnlamex-hallin (monitoimihalli) paikoitusta ja kulku kentälle ohjataan Eurantien varressa kulkevaa kevyenliikenteen väylää pitkin Kapppelimäen koulun kohdalla olevan alikulun kautta kotipesän puoleiselle portille.

”Takakentällä oleva portti ja siellä oleva lipunmyynti suljetaan ottelun alkaessa. Toivomme suurimman osan käyttävän Kappelimäen koulun puoleista eli kotipesän takana olevaa pääporttia. Kentän 3-puolen asfalttitien reunalta on poistettu putkiaidat pelaajien turvallisuuden vuoksi. Asfalttitie on nyt kentän 3-jatkeen pelialuetta, joten sitä ei voi käyttää kulkemiseen pelin aikana, ihan turvallisuussyistäkin. Kotisivuiltamme löytyy saapumisohjeet otteluun ja mm. pyörien säilytys tapahtuu jatkossa kentän porttien ulkopuolella, ” ohjeistaa Lamminen.

Jyske on myös varautunut katsojamäärien kasvamiseen lisäämällä ottelutapahtumiin myyntipisteitä. Areenalla on Superpesisotteluissa käytössä 3 kioskia ja 2 grillipistettä.

”2-puolen terassialueella on anniskelun lisäksi kioski- ja grillipiste. Pääkatsomon yläosasta löytyy uusi kioski ja vanha pääkioski palvelee entiseen tapaan. Lisäksi pääkatsomon takana on grillipiste. Myynnissä on pääasiassa paikallisten toimijoiden tuotteita, ja kasvatamme sekä monipuolistamme tarjontaa kauden edetessä,” kertoo Lamminen.

Uuden sarjatason ottelutapahtuman järjestäminen on vaatinut paljon ponnisteluja ja työtunteja Jyskeen koko seuralta. Jyske on valmiina isännöimään ensi kertaa Superpesisottelua ja luomaan uudenlaisia elämyksiä Laitilaan.

”Toivottavasti heti ensimmäiseen otteluun saadaan Laserkeskus Areena täyteen. Kyseessä on uuden stadionin vihkiäisottelu, joten luvassa on myös vähän erikoisohjelmaa. Olemme ottaneet viime viikolla käyttöön myös lippujen ennakkomyynnin, jolloin lipunmyyntiin ei tarvitse kentällä jonottaa. Suosittelemme tulemaan ajoissa paikalle, pitämään kovaa ääntä katsomossa ja erityisesti nauttimaan pesäpalloviihteestä.,” summaa lopuksi Lamminen.

Laitilan Jyske – Manse PP, Tampere keskiviikkona 14.5. klo 18 Laserkeskus Areenalla Laitilassa.