Takaisin kohti Superpesistä – harjoituskausi alkoi!

Edustusjoukkueen matka kohti Ykköspesiskautta 2027 alkoi yhteisharjoittelun myötä tällä viikolla uudistuneen taustan ohjauksessa.

Pelinjohto ja valmennus 2027

14 pelaajan runko saa tuekseen hieman muuttuneen 7 henkilön taustatiimin. Tulevalle kaudelle haluttiin tehdä pelinjohtoon sekä valmennukseen muutoksia ja tuoda tämän myötä uusia ärsykkeitä pelaajilla sekä harjoitteluun että pelaamiseen. Muutokset toteutettiin osittain sisäisillä roolien muutoksilla sekä osittain uusilla kasvoilla.

Peliä tulee johtamaan viime kaudelta tutut nimet, mutta sisäpelissä eri roolijaolla. Eemil Koski ottaa vastuun sisäpelin johtamisesta ja Sami Mäki vastaa ulkopelin johtamisesta sekä toimii sisäpelissä 2. pelinjohtajana. Molemmat ovat myös luonnollisesti mukana lajivalmennuksessa.

Eemil Koski toimi viime kaudella Superpesiksessä 2. pelinjohtajana ja hän on aiemmin johtanut sisäpeliä mm. seuran Tyttöjen Superpesisjoukkueessa. Koski on aloittanut myös pesäpallon ylimmän lajivalmentajatutkinnon suorittamisen tämän syksyn aikana.

Valmennuksesta on päävastuussa tulevalla kaudella seuran toimitusjohtajanakin toimiva Timo Lamminen. Aiemmin mm. Naisten Superpesistä Turussa ja Miesten Ykköspesiksestä Ulvilassa valmentanut Lamminen vastaa valmennuksen kokonaiskuvasta ja toimii lajivalmentajana.

Joukkueen fysiikkavalmennus muuttuu aiemmasta, sillä Jenna Kaukainen hyppää mukaan edustusjoukkueen valmennukseen. Myös Feran fysiikkavalmennuksesta vastaava Jenna (os. Kammi-Rahnasto) on entinen huippulukkari ja tuo nyt osaamisensa myös Laitilaan.

Valmennusviisikon täydentää aikaisempina vuosina Jyskeen fanikameran äänenä kuultu Valtteri Salvi, joka toimii joukkueen videovalmentajana.

Joukkueen huoltopäällikkönä jatkaa Toni ”Räppi” Saarela ja uutena kasvona huoltoon tulee avuksi Topias Koski.

Kohti kautta 2027

Seuran historian ensimmäinen vierailu Superpesiksessä jäi kahden kauden mittaiseksi. Tulevalla kaudella suunta on uudella vauhdilla takaisin kohti Superpesistä ja paluuta voittamisen tielle.

”Sarjatason muuttuminen ei tarkoita millään tasolla toiminnan tason heikentymistä, päinvastoin. Pitkäjänteinen seuran kehittämistyö jatkuu ja edustusjoukkueen sekä yksilöiden kehittämiseen panostetaan vahvasti. Samalla tuomme joukkueeseen mukaan uusia nuoria kehittymään”, – toimitusjohtaja Timo Lamminen kertoo.

”Superpesikseen takaisin palaaminen ei ole kapeakatseisesti seuralle ehdoton edellytys, mutta edustusjoukkueen tavoitteena on luonnollisesti menestyä sarjassa eli tavoitella nousua takaisin. Samalla haluamme luoda aiempaa laadukkaampaa pohjaa ja olla valmiimpia, mikäli nousu tapahtuu”, – Lamminen jatkaa.

Naisten Superpesis jatkaa kovaa kehittymisvauhtiaan ja sieltä vakiopaikan raivaaminen pitkässä juoksussa vaatii seuralta runsaasti laadukasta työtä ja osittain myös hieman onneakin. Superpesiksen kiinnostuksen kasvu sekä pelin laadun kehittyminen valuu myös Ykköspesikseen, jossa on tulevalla kaudella useita Superpesistä tavoittelevia seuroja. Edessä on siis Ykköspesiksessä kiinnostava ja varmasti koukuttava kausi myös yleisölle.

”Haluamme nyt ensisijaisesti palata isossa kuvassa voittavaksi joukkueeksi ja tarjota Jyskeen seuraajille voittojen kautta paljon positiivisia tunteita. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme ja siihen, että laadukkaalla työllä kehitymme entisestään,” – Lamminen täydentää.

Jyske, Naisten Ykköspesis 2027

Pelaajat:

  • Alisa Vainio (2027-2028)
  • Anna Suominen (2027)
  • Ella-Maria Suominen (2027)
  • Iida Lastama (2027+2028)
  • Iida Mäki (2027)
  • Ilona Hakoniemi (2027)
  • Jessika Sihvonen (2027)
  • Lotta Lindroos (2027+2028)
  • Milla Hakomäki (2027)
  • Odessa Rinteelä (2027)
  • Siiri Erkkylä (2027+2028)
  • Veera Uussaari (2027-2028)
  • Vilma Erkkylä (2027+2028)
  • Vilma Kivioja (2027+2028)

Pelinjohto/Valmennus/Taustat:

  • Eemil Koski, 1. pj, lajivalmentaja
  • Sami Mäki, 2. pj, lajivalmentaja
  • Timo Lamminen, päävalmentaja
  • Jenna Kaukainen, fysiikkavalmentaja
  • Valtteri Salvi, videovalmentaja
  • Toni Saarela, huoltopäällikkö
  • Topias Koski, huoltaja