Manse PP vahvempi kotonaan
Jyske haastoi puolustavaa suomenmestaria vahvasti, mutta lopulta Manse PP pystyi rutiinilla voittamaan ottelun 2-0 (4-2, 4-0).
Ensimmäinen jakso eteni tasaisesti, eikä Mansen kokenut ja pelätty ykköskärki pystynyt aiheuttamaan suuria hankaluuksia Jyskeen ulkopeliin. Jyske rakenteli omassa sisäpelissä tilanteita laadukkailla kovilla lyönneillä. Kolmen vuoroparin jälkeen tilanne oli tasan 2-2, Jyskeen lyödyistä vastasivat Iida Mäki ja Nea Tuikka. Manse puristi jakson neljännessä vuoroparissa kaksi juoksua, ja kun Jyske ei saanut enää omalla tasoittavallaan rakennettua kotiutustilanteita, jakso päättyi Mansen 4-2 voittoon.
Manse terävöitti ulkopeliään toiselle jaksolle, eikä Jyske saanut sisäpeliään aukeamaan ensimmäisen jakson tavoin. Jyskeen ulkopeli kesti Mansen suurimmat uhittelut ja jakson puolivälissä tilanne oli tiukka 1-0. Kolmannen tasoittavalla vuorolla Manse rakenteli kärjestä palottoman ajolähdön ja onnistui siirtymään kahdella laadukkaalla lyönnillä ja yhdellä harhaheitolla 4-0 johtoon ja jaksovoittoon.
”Yllättävän hyvin saatiin haastettua Mansea. Lopulta he löivät laadukkailla lyönneillä ratkaisut jaksovoittoihin”, summasi ottelua Jyskeen lukkari Johanna Karjanlahti.
Ottelu oli myös valtakunnallisen Tenavaleirin (E-ikäiset) leiripeli ja ottelua oli seuraamassa yli 2800 katsojaa, mm. suuri määrä leiriläisiä.
”Oli ihan huipputunnelma tässä leiripelissä ja oli kiva muistella samalla omia leirejä ja nähtyjä leiripelejä”, totesi Karjanlahti.
Jyskeen ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina 13.7. kotiottelulla Pöytyää vastaan klo 17. Paikallisottelun lisäksi ottelussa pelataan merkittävistä pisteistä sarjasijoitusten osalta. Jyske toivoo katsomoon suurta kannustusta joukkueen tueksi.